Skip to main content

Salmonella

Ihmiselle tautia aiheuttavia Salmonella-bakteereita tunnetaan nykyisin n. 2500 serotyyppiä. Tartunta aiheuttaa kuumeisen ripulin, salmonelloosin. Nisäkkäät, linnut ja matelijat toimivat salmonellabakteerin oireettomina kantajina, joiden ulosteista salmonella leviää ympäristöön. Tuotantoeläimet voivat saada tartunnan saastuneen rehun tai juomaveden välityksellä.

Kansallinen salmonellavalvontaohjelma koskee nautoja, sikoja ja siipikarjaa sekä niistä saatavaa lihaa ja munia. Naudoista ja sioista otetaan näytteitä näytteenottosuunnitelman mukaisesti tuotantotiloilta, teurastamoista ja leikkaamoista. Valvontaohjelmaan sisältyy myös koko munantuotantoon sekä broilerin ja kalkkunan lihaan liittyvä tuotantoketju. Myös muiden eläinten osalta on tarpeen tehdä salmonellatutkimus esimerkiksi eläinnäyttelyihin osallistuttaessa.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaisesti epäillyn salmonellalöydöksen jälkeen olemme velvoitettuja toimittamaan näytteen ja siihen liittyvät näytteenottotiedot Ruokavirastoon tuloksen varmistamista ja tyypitystä varten. Salmonellan löytyminen tuotantotilalta tai laitoksesta johtaa aina lakisääteisiin toimenpiteisiin.

Ilmoitamme salmonellaepäilystä aina henkilökohtaisesti tilaajalle. Tilaamalla annat suostumuksesi siihen, että KVVY Tutkimus Oy:llä on oikeus veloittaa löydöksestä seuraavat kulut toteutuneen mukaisesti. Mikäli tuloksen perusteella on syytä epäillä salmonellaa, tehdään varmistukseksi API-testi. Lisäksi näytteestä eristetty bakteerikanta/bakteerikannat lähetetään Ruokavirastoon varmentamista ja serotyypitystä varten. Hintatiedot ilmoitetaan tällöin tapauskohtaisesti.